03

VALTIO-JOKO antaa työkaluja esimiestyöhön ja muutoksen hallintaan

posted on

Tuntuuko sinusta, että olet syntynyt johtajaksi? Vai oletko sinä kasvanut pikkuhiljaa ajatukseen, että voisit toimia esimiehenä ja edetä urallasi? Esimiesura saattaa kehittyä asiantuntijatehtävistä esimiestyön suuntaan ja siitä eteenpäin vaativimpiin esimiespesteihin.

Onneksi johtaminen nähdään jo urana ja itseään kehitetään. Organisaatiokin saa osansa esimiehensä kouluttautumisesta. Usein koulutuksessa olevat testaavat uusia menetelmiä, tiimityökaluja ja erilaisia toimintatapoja omassa tiimissään.  Muuttuvissa toimintaympäristöissä ja vaihtuvissa arjen tilanteissa esimiestyön kehittämisellä on merkitystä.

Menestyksekästä tiimiä halutaan kehittää ja oman esimiehen kehittyminen nähdään koko yhteisön kehitystä edistävänä. Kehitysmyönteinen esimies edistää koko tiimin oppimista ja mahdollistaa kouluttautumisen.  Etenkin muutostilanteissa koulutusten tuomat uudet työkalut ja ajattelu- sekä toimintamallit nousevat arvoon arvaamattomaan.  

Aina on hyvä aika opiskella

Liikenneviraston merenmittaustietopäällikkö Susanna Jansson tuli VALTIO-JOKO-koulutukseen juuri uusien toimintamallien toiveissa. Hänen organisaatiossaan on meneillään isoja yhdistymisiä ja hän haluaa auttaa työyhteisöään muutospaineissa.

"Olen kiinnostunut henkilöstöjohtamisesta ja hyvinvoinnin kehittäminen kiinnostaa. Kävin ensin noin kahdeksan vuotta sitten VALTIO-VIRE-koulutuksen ja tulin jatkamaan JOKOon. Olin odottanut sopivaa hetkeä kouluttautumiseen ja kuvittelin, että nyt olisi hyvä aika. Muutostilanteissa on paljon työtä ja koulutukseen on löydettävä jotenkin aikaa. Aina on hyvä aika opiskella. Aika pitää vain raivata kalenterista", Jansson pohtii.

Jansson kehittää tietojärjestelmiä ja niiden muutosprosessit aiheuttavat uusia tilanteita työyhteisössä. Hän näkee oman ja HR:n roolin motivoinnissa ja vastauksissa

"HR:ltä odotetaan vastauksia. Tärkeää on myös muutokseen motivointi. Toivon olevani henkilö, johon voidaan tukeutua."
 

SusannaJansson
Susanna Jansson opiskelee VALTIO-JOKOssa muutospaineiden keskellä.
Hän pohtii, että aina tuntuu olevan huono aika opiskelulle ja silti aikaa pitää vain raivata,
koska itsensä ja organisaation kehittämistä ei voi kiireeseen vedoten jättää väliin.


VALTIO-JOKO 59 käynnistyy tammikuussa 2019 - ilmoittautuminen on avattu

VALTIO-JOKO:ssa on menossa 58. ryhmä. Kaksi kertaa vuodessa alkava koulutus on laaja-alainen keskijohdon koulutus ja se antaa hyviä valmiuksia itsensä ja organisaationsa kehittämiseen monipuolisesti. JOKOssa saadaan työkaluja esimerkiksi talouden, strategian ja viestinnän kehittämiseen sekä tulevaisuuden henkilöstöjohtamisen muutoksiin. 

Seuraava VALTIO-JOKO 59 alkaa tammikuun lopussa. Koulutusohjelmaan voit ilmoittautua jo nyt.


Lisätietoja ohjelmasta antavat:

Koulutuspäällikkö Sari Ala-Honkola, sari.ala-honkola@haus.fi, puh. 040 689 2677
Koulutussuunnitelija Matleena Nurmiainen, matleena.nurmiainen@haus.fi, puh. 040 551 7445

 

| Categories: Koulutus | Tags: | View Count: (129) | Return

Post a Comment